Kauppakamari, kauppakamarilehti.fi, länsiterminaali, länsisatama, matkustajasatama, Eurooppa Ajankohtaista, Vaikuttaminen

Länsisatama kasvanut Euroopan toiseksi vilkkaimmaksi matkustajasatamaksi

Helsingin sataman kautta lähteneiden ja saapuneiden matkustajamäärä kasvoi viime vuonna kolme prosenttia lähes 12 miljoonaan.
Essi Lindqvist
Helsingin Satama Oy
FacebookTwitterLinkedIn

Suurin osa laivaliikenteen matkustajista on suomalaisia ja toiseksi suurin osa virolaisia. Muissa maissa, erityisesti Aasiassa asuvien matkustajien määrä on kuitenkin kasvanut nopeasti.

Helsingin ja Tallinnan välisen liikenteen osuus matkustajista oli 73 prosenttia. Tällä vuosikymmenellä Helsingin ja Tallinnan välinen liikenne on kasvanut keskimäärin 4,5 prosenttia vuodessa.

Länsisatama, Länsiterminaali 2, liikenneruuhka, matkustajaliikenne, turisti, turismi,

– Länsisatama on jo Euroopan toiseksi vilkkain matkustajasatama Britannian Doverin jälkeen. Erityisesti työmatkaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on voimakkaassa kasvussa, ja työvoimaa liikkuu molempiin suuntiin. Uuden Länsiterminaali 2:n valmistuttua matkustajamäärien voidaan odottaa kasvavan yhä nopeammin kuluvan vuoden aikana, uskoo Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Pia Pakarinen.

Länsiterminaali 2 avautui etuajassa ja alitti budjettinsa

Helmikuun lopussa avautunut Länsiterminaali 2 on Helsingin Satama Oy:n vuosikymmenen merkittävin investointi. Hanke on piristävä poikkeus: se valmistui etuajassa ja alitti budjettinsa.

Satsaus Länsisatamaan palvelee erityisesti nopeaa reittiliikennettä ja sen 6 –7 miljoonaa matkustajaa vuosittain.

Matkustaminen on nyt mukavampaa ja sujuvampaa laiturien, matkustajasiltojen- ja -käytävien, kenttäalueiden ja meriväylien parantamisen ansiosta. Erityisesti lomamatkailijoita ilahduttanee Itämeren pisin baaritiski.

Uusi terminaali on myös vastaus Tallinnan reitin kasvutarpeeseen tulevia vuosikymmeniä varten. Lisäkapasiteetilla ja entistä mukavammalla matkustamisella turvataan kasvu.

Sujuvasti toimiva satama on edellytys Helsingin seudun voimakkaasti kasvavalle matkailu-alalle. Merimatkailu on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan lähes kymmenen vuotta, kasvu keskittyy voimakkaasti juuri Helsingin ja Tallinnan väliselle reitille.

Vilkkaat laivayhteydet tekevät mahdolliseksi Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupungin toimivuuden: työvoiman liikkuvuuden, sosiaalisen yhdistymisen ja yhteisen talousalueen. Tehokas kuljetusreitti on elintärkeä koko Suomen ulkomaankaupalle.

Helsingin Länsisataman liikenneyhteyksiä parannettava nopeasti

Varustamot Eckerö Line ja Tallink Silja sekä Helsingin seudun kauppakamari kiirehtivät Länsisatamaan johtavan katuverkon kehittämistä. Länsiterminaalia käyttää 6,6 miljoonaa matkustajaa ja 1,3 miljoonaa ajoneuvoa vuodessa. Liikenne ruuhkautuu ajoittain pahasti.

-Kun Jätkäsaareen muuttaa uusia asukkaita ja matkustajaliikenne kasvaa, on edessä entistä pahempia ongelmia. Katuverkon liikennejärjestelyjä on parannettava nopeasti, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.

Lue lisää Länsisataman liikennehaasteista.

Kommentoi