kauppakamari, startup, yritys Ajankohtaista, Yritykset

Ekosysteemin hyödyntäminen edellyttää tiedon jakamista

Bisnes muuttuu dramaattisesti; vanhoja yrityksiä kuolee samalla, kun uusia syntyy. Muutos on väistämätöntä, ja se tapahtuu nopeasti. Ainoa keino yritysten säilymiselle on uudistuminen ja verkostoituminen.
Ismo Laukkarinen
Ismo Laukkarinen
FacebookTwitterLinkedIn

Verkostoitumista ja suuryritysten ja kasvuyritysten ekosysteemin luomista pohdittiin kauppakamarin, Entrepreneurship Exchangen (eex) ja Nokian järjestämässä Helsinki StartUp Spirit 2 -tapahtumassa.

kauppakamari, startup, startup spirit, ekosysteemi

EY:n EMEIA-alueen asiantuntija Laurence Buchanan totesi, että digitalisoituminen on tuonut yrityksille paitsi uhkia, myös mahdollisuuksia.

– Ominaista tälle ajalle on se, että eri alojen innovaatiot tapahtuvat samanaikaisesti ympäri maailmaa. Lisäksi kehitys on niin nopeaa, että suuret yritykset, ja väittäisin jopa, että myös monet startup-yritykset eivät pysy enää kehityksen tahdissa, Buchanan sanoi.

startup yritykse

Taiteilija Äni J piirsi puhujien esityksistä yhteenvetoja.

Arvioiden mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa vuoteen 2027 mennessä 75 prosenttia top 500 yrityksistä on startup-yrityksiä, ja vuonna 2030 puolet ammateista on korvattu teknologialla. Yrityksille tämä merkitsee joko suurta kriisiä tai suuria mahdollisuuksia.

Digitalisaatio tehostaa yritysekosysteemien toimintaa

Yritykset tavoittavat entistä helpommin innovaatioita ja lahjakkaita ihmisiä, Buchanan totesi.

– Samalla digitalisaatio on kuitenkin tehnyt ekosysteemeistä haavoittuvia. Olemme EU:ssa tällä hetkellä noin 20 vuotta jäljessä kyperturvallisuudessa, Buchanan varoitteli.

Nokia Innovation Steeringin varatoimitusjohtajan Stephan Litjens myöntää, että kyperturvallisuus on haaste. Samalla se luo myös tilaisuuksia alan yrityksille.

Ekosysteemien suurin hyöty on nimenomaan ideoiden jakamisessa.

– Sinulla voi olla erinomainen tuote, mutta sen kehittämiseen tarvitset yleisön. Samanmielisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita kokeilemaan ja kehittämään tuotettasi.

Verkostoituminen ja jakaminen on yrityksille elintärkeää.

Yleensä, jos joku saa hyvän idean, hän haluaa suojella sitä. Tässä on kuitenkin ongelmansa.

– Suurin ongelma on, että yksin toimiessasi pystyt etenemään vain omaa tahtiasi. Jos suostut jakamaan ideoita muiden yritysten kanssa, voit todennäköisesti tehostaa toimintaasi. Toisten yritysten avulla voit myös parantaa tuotettasi, Litjens muistutti.

Katso myös Startup Spirit 1 -tapahtuman antia:

 

Helsinki StartUp Spirit 2

Helsinki StartUp Spirit -tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran. Tapahtumien tavoitteena on löytää malleja isojen yritysten sekä pienten yritysten ja startuppien välisten ekosysteemien luomiseen.

Osallistujista:

  •  83,1 prosenttia ilmoitti ekosysteemin luomisen olevan tärkeää heidän yrityksensä menestykselle seuraavien 3–5 vuoden aikana.
  • 40 prosenttia piti sitä jopa kriittisen tärkeänä
  • Ekosysteemin rakentamisen suurimpana ongelma pidettiin yrityskulttuuria – tätä mieltä oli peräti 64 prosenttia vastaajista.

Kauppakamarin jäseninä on lähes 7 000 kaikenkokoista eri alojen yritystä, joten se on sopiva neutraali alusta yritysten välisen yhteistyön ja ekosysteemin kehittämiseen.

-Yleisön antaman palautteen perusteella tällaista toimintaa tarvitaan, totesi kauppakamarin johtaja Pia Pakarinen.

Kommentoi