Helsingin seudun dilemma: talous kasvaa, mutta työllisyys mataa Ajankohtaista, Yritykset

Helsingin seudun dilemma: talous kasvaa, mutta työllisyys mataa

Työllisten ja työpaikkojen määrän kasvu Helsingin seudulla hiipui heinä-syyskuussa verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen. Sen sijaan tuotanto jatkoi kasvuaan kaikilla päätoimialoilla. Erityisesti majoitus- ja ravitsemisalan sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialat kehittyivät vahvasti. 
Essi Lindqvist
FacebookTwitterLinkedIn

Helsingin seudun tuotannon kasvu jatkui heinä-syyskuussa kolmella prosentilla verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Myös koko maan tuotanto kasvoi lähes samaa tahtia kuin Helsingin seudulla, selviää Helsingin seudun toimialakatsauksesta.

– Helsingin seutu on vetänyt Suomea nousuun. Kuluvan vuoden aikana tuotanto on seudulla kasvanut seitsemän prosenttia vertailuvuodesta 2012. Koko maassa tuotanto on samassa ajassa kasvanut noin kolme prosenttia, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Tatu Rauhamäki.

Tuotannon myönteisestä kehityksestä huolimatta Helsingin seudun työllisten ja työpaikkojen määrät eivät enää kasvaneet. Koko maassa kasvua oli puoli prosenttia.

– Helsingin seudulla pula ammattitaitoisesta työvoimasta on todellinen. Se estää nopeampaa kasvua niin teollisuudessa, rakentamisessa kuin palvelualoilla.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana sekä Helsingin seudun työllisten että työpaikkojen määrä oli noin kolme prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 2012. Koko maassa työllisten määrä oli prosentin alle vertailuvuoden tason.

Maassamuutto kasvattaa Helsingin seudun väestöä

Toimialakatsauksessa tarkastellaan myös väestönkehitystä Pohjoismaiden suurilla kaupunkiseuduilla, jotka ovat kasvaneet voimakkaasti 2010-luvulla. Kaikki neljä pääkaupunkiseutua ovat kasvaneet keskimäärin vähintään 1,3 prosenttia vuodessa 2012–2016. Yhteen laskettuna tämä on lähes puolen miljoonan asukkaan kasvu viidessä vuodessa.

– Suomen suurilla kaupunkiseuduilla maahanmuuton osuus on pienempi kuin muiden Pohjoismaiden vastaavissa. Maan sisäisen muuttoliikkeen merkitys on meillä suurempi. Helsingin seutu taas poikkeaa Suomen sisäisessä vertailussa muista kaupunkiseuduista. Väestönkasvusta maahanmuuton vaikutus on täällä lähes kaksinkertainen Tampereen, Turun ja Oulun seutuihin verrattuna.

Kommentoi