Kauppakamari, Matti Niemi, HOK, Kalevalakoru
Ajankohtaista

Kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Matti Niemi

Helsingin seudun kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa HOK-Elannon toimitusjohtaja, kauppaneuvos Matti Niemi. Varapuheenjohtajina jatkavat varatoimitusjohtaja Terho Kalliokoski Kesko Oyj:stä ja Tikkurila-konsernin toimitusjohtaja Erkki Järvinen. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kalevala Koru Oy:n toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.
Essi Lindqvist
Ismo Laukkarinen
FacebookTwitterLinkedIn

Valinnat tehtiin kauppakamairn syyskokouksessa 15. marraskuuta.

Kokouksessa toimitusjohtaja Heikki J. Perälä esitteli kauppakamarin uutta strategiaa sekä sen toteuttamista vuoden 2017 toiminnassa. Ensi vuotta leimaavat kunnallisvaalikeskustelut, lisäksi vietetään kauppakamaritoiminnan 100-vuotisjuhlia.

Vaikuttamistyön painopisteitä ovat muun muassa maakäyttöratkaisut, liikenteen kehittäminen, sote-ratkaisuihin vaikuttaminen, ulkomaisen työvoiman hyödyntäminen. Lisäksi painotetaan yritysvastuuta ja nostetaan esiin yritystoiminnan merkitystä.

Lisäksi päätettiin, että ensi vuoden jäsenmaksut säilyvät tämän vuoden tasolla.

Mitkä ovat Trumpin veroalennusten vaikutukset?

Anttonen_uk

Kokousesitelmän pitänyt alivaltiosihteeri Matti Anttonen puhui maailmankäynnin näkymistä USA:n presidentinvaalien jälkeen. Kampanjassaan Donald Trump lupasi alentaa yritysten veroja.

-Mutta ei saa unohtaa, että Trump on työväen presidentti. Veronalennusten on koskettava myös tavallisia kansalaisia. Kuinka isoja verojen leikkaukset ovat, on vielä vaikea sanoa, Anttonen sanoi.

Veronalennukset merkitsevät niin budjettivajeen kuin inflaation kasvua sekä korkojen nousua.

Kauppasopimuksiin USA:ssa suhtaudutaan penseästi.

-Olisi erinomaisen suuri myönteinen yllätys, jos Tyynenmeren sopimus saataisiin hyväksyttyä, Anttonen sanoo.

Kommentoi