Ole vetovoimaisempi – 4 vinkkiä sujuvaan liikkumiseen Blogi, Yritykset

Ole vetovoimaisempi – 4 vinkkiä sujuvaan liikkumiseen

Työntekijät arvostavat tutkitusti työpaikkaa, jonne on helppo tulla. Samoin he arvostavat työnantajaa, joka tukee kestäviä liikkumisvalintoja tasapuolisesti. Viisas liikkuminen on osa nykypäivän yritysvastuuta.
Anna Ruskovaara ja Katariina Honkala
Lauri Eriksson
FacebookTwitterLinkedIn

Työntekijöiden mielestä kiinnostavimmat kestävän liikkumisen muodot ovat kävely, pyöräily ja joukkoliikenne sekä etätyömahdollisuudet. Näihin toivotaan myös työnantajan panostavan. Yli puolet työntekijöistä katsoo, että työnantajan tarjoama taloudellinen tuki kävelyyn ja pyöräilyyn sekä joukkoliikennelippu houkuttelisivat liikkumaan kestävämmin työpaikalle. Motiva 2018

Askel vastuullisien liikkumistapojen tukemisessa on tarjota työntekijälle mahdollisuus joukkoliikenteen työsuhdematkalippuun.

– Työsuhdematkalipun hankinnassa on erilaisia malleja. Etua tarjoamalla voidaan pyrkiä aktiivisesti lisäämään joukkoliikenteen käyttöä työmatkoilla. Jos haluaa aloittaa hillitymmin, voi laajentaa työntekijöiden etuvalikoimaa huomioimaan myös joukkoliikenteen käyttäjät, opastaa HSL:n asiakasvastaava Katariina Honkala.

Varsinkin nuoret työntekijät kysyvät usein jo työhaastattelussa, miten työpaikalle pääsee julkisilla.

Ole vetovoimaisempi – 4 vinkkiä sujuvaan liikkumiseen 1

Tulevaisuudessa yhä harvempi pääkaupunkiseudun nuori kokee tarvetta auton omistamiseen, jolloin sijainti ja sujuvat kulkuyhteydet työpaikalle ratkaisevat.

– Työntekijöiden kokema työhyvinvointi ja terveys paranevat, kun työpaikan liikkumisolosuhteita käydään läpi ja parannetaan. Tämä vähentää myös liikkumisesta aiheutuvia kustannuksia ja päästöjä, kertoo HSL:n asiakasvastaava Anna Ruskovaara.

Esimerkiksi Kevan työntekijöiden joukkoliikenteen ja pyöräilyn kulkutapaosuus ja tyytyväisyys työmatkaliikkumisen olosuhteisiin kasvoivat nopeasti, kun työpaikalla toteutettiin viisaan liikkumisen hanke.

Työnantajalle myönnettiin vuoden 2017 Työmatkaliikkumisen edelläkulkija –tunnustus


4 vinkkiä sujuvaan liikkumiseen

 


1. Auta löytämään perille – lisää yrityksesi Reittioppaaseen!

Reittioppaalla on noin 100 000 päivittäistä käyttäjää. Reittiopas on käytettävissä myös HSL-sovelluksessa, jolla on päivittäin lähes 150 000 käyttäjää.

Voit nyt lisätä yrityksesi nimen Reittioppaan taustakartalle, jolloin se löytyy kätevästi Reittioppaan haussa.


Ohjeet yrityksesi nimen lisäämiseen »

Lisätietoa ja apua voit kysyä osoitteesta paikkatieto@hsl.fi


Reittiopas käyttää taustakarttanaan OpenStreetMapia, jota päivitetään yhteisöperiaatteella. Kuka vaan voi täydentää karttaa ja lisätä sinne kiinnostavia kohteita.


2. Toivota tervetulleeksi – tarjoa yritysvieraillesi matkaliput HSL-sovelluksessa

Onko vieraasi saapumassa lentäen tai junalla pääkaupunkiseudulle? Tarjoa hänelle valmiiksi joukkoliikennelippu, jolla hän voi hurauttaa lentokentältä tai rautatieasemalta suoraan toimistollesi!

Voit tilata HSL:n yrityspalveluilta lippukoodeja, joilla vieraasi voi lunastaa kerta- tai vuorokausilipun HSL-sovelluksessa.

Ole vetovoimaisempi – 4 vinkkiä sujuvaan liikkumiseen 2

Lisätietoa lippukoodeista » 


3. Lisää työhyvinvointia – tarjoa työntekijöillesi työmatkaetu

Työmatkojen tukeminen on nykyaikainen ja tasapuolinen vaihtoehto auto- ja pysäköintiedulle ja kannustaa joukkoliikenteen käyttöön. Se on työntekijöiden näkökulmasta hyvän mielen etu, joka tuo iloa erityisesti arjen sujuvuuteen. Työmatkoja tukee HSL-alueella jo yli 2000 työnantajaa.

Työmatkaetu eli työsuhdematkalippu on verottajan osittain tukema luontoisetu. Työsuhdematkalippu on työntekijälle veroton etu 300 euroon asti ja 751–3 400 euron osuudelta. Työnantajalle ei koidu näistä osuuksista palkan sivukuluja. Lisäksi työnantaja voi vähentää lippujen hankintakulut tuloverotuksessa.


Liity edelläkulkijoihin ja lue lisää työsuhdematkalipuista »


4. Liikuta henkilöstöä – tarjoa verovapaa fillarietu

Tarjoa ensi keväänä työntekijöillesi kaupunkipyöräpalvelu ja kannustat heitä ylläpitämään terveyttä ja työkykyä. Kuluvana kesänä jo 80 työpaikkaa on ottanut edun käyttöön.

Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräpalvelussa maksuvälineenä käytetään HSL:ltä tilattavaa koodia, jolla työntekijä saa kuitattua 30 euron kausimaksun. Koodin saatuaan työntekijä luo oman kaupunkipyörätilin ja vastaa muista mahdollisista maksuista omalla maksukortillaan. Kaupunkipyöräkausi alkaa huhtikuussa ja jatkuu aina lokakuun loppuun saakka.

Tutustu palveluun ja laita jo nyt muistutus kalenteriisi maaliskuulle »

 

Helsingin seudun liikenne (HSL)

Helsingin seudun liikenne (HSL) on kuntayhtymä, joka tarjoaa houkuttelevaa ja tehokasta joukkoliikennettä sekä kehittää yhteistyössä toimivaa liikkumisen kokonaisuutta.

HSL:n jäsenkuntia ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo, Siuntio ja Tuusula.

Me blogin kirjoittajat toimimme HSL:n asiakasvastaavina ja autamme yrityksiä luomaan liikkumisestaan sujuvaa, terveyttä edistävää ja turvallista sekä saavuttamaan säästöjä.

Tutustu HSL:n yrityspalveluihin »

Ota meihin yhteyttä yrityspalvelut@hsl.fi

Haluatko lisää vinkkejä?

Tilaa HSL:n yrityskirje » 

 

Kiinnostuitko? Lue Kevan tarina »

Kommentoi