digitalisaatio, keinoäly ja robotiikka, koulutukseen, osaamiseen ja työssäjaksamiseen liittyvät asiat, ammatillisen koulutuksen järjestäjät Vaikuttaminen

Ennakointikamari piirtää tulevien vuosien opintopolkuja

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tätä viisautta noudatetaan myös kauppakamarin koordinoimassa Ennakointikamarissa, jonka seminaareissa elinkeinoelämä ja koulutussektori kartoittavat säännöllisin väliajoin eri alojen tulevia osaamistarpeita. Lähivuosien haasteita ovat etenkin digitalisaatio, keinoäly ja robotiikka.
Timo Sormunen
FacebookTwitterLinkedIn

Suomalainen koulutusjärjestelmä kerää tunnetusti kansainvälisiä kehuja, mutta toisaalta se kätkee myös omat sudenkuoppansa.

Yksi niistä lymyilee ammatillisessa koulutuksessa ja tutkinnoissa, joissa työmarkkinoiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat harvoin samassa syklissä. Kun jonkin opinto­suunnan tarjontaa on saatu muutaman vuoden viiveellä lisättyä, suhdanteet ja samalla myös työmarkkinoiden tarpeet ovat saattaneet kääntyä opetuksen alkaessa jo toisaalle.

Pääkaupunkiseudulla tätä kohtaanto-ongelmaa ja tulevien vuosien osaajatarpeita on tutkailtu Ennakointikamari-yhteistyöllä pintaa syvemmältä ja aiempaa pitkäjäntei­semmin jo kymmenen vuotta. Tuolloin pääkaupunkiseudun sivistystoimen johto teki aloitteen koulutus- ja työvoimatarpeiden pysyvästä ennakointimallista, jossa olisivat mukana paitsi koulutuksen järjestäjät myös työnantajat.

Raskaista kokonaisuuksista täsmäkoulutukseen

Rahoittajina ja aktiivisina toimijoina olivat alkuvaiheessa kauppakamari ja pääkaupunkiseudun ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Myöhemmin mukaan liittyi myös Uudellamaalla toimivia koulutuksen järjestäjiä, ammattikorkeakouluja sekä Uudenmaan liitto. Toimintamalli on herättänyt myös valtakunnallista kiinnostusta.

Ennakointikamaria koordinoi Helsingin seudun kauppakamari ja sen nimeämä projektipäällikkö. Hän vastaa myös eri toimialojen edustajien ja sidosryhmien yhteisistä seminaareista eli Ennakointikamareista, jotka ovat koko toiminnan keskeisimpiä keskustelufoorumeita.

Projektipäällikön pestiin tarttui vuoden alussa Tuula Pyykkö, jonka mielestä Ennakointikamarin kaltaiselle yhteydenpidolle on yhä enemmän tarvetta.

Tämän vuoden alussa projektipäällikön pestiin tarttui Tuula Pyykkö, jonka mielestä Ennakointikamarin kaltaiselle yhteydenpidolle on päivä päivältä enemmän tarvetta.

– Työelämä ja työmarkkinoiden osaamistarpeet muuttuvat entistä nopeammassa tahdissa ja oppilaitosten on pysyttävä niissä ajan hermolla. Toisaalta myös työnantajien on hyvä tietää, kuinka monipuolista ja joustavaa koulutusta on tarjolla. Sitä räätälöidään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Ennakointikamareissa näitä asioita katsotaan yhdessä eteenpäin ja molempien osapuolten näkökulmasta.

Yleisenä linjana on, että koulutuksissa siirrytään perinteisistä tutkintopohjaisista ja pitkistä opintokokonaisuuksista selvästi pienempiin osakokonaisuuksiin. Samalla hankitaan vain se osaaminen, josta on vajetta. Myös koulutuspolut ovat yksilöllisiä.

Erilaiset ajankohtaiset täsmä- ja jatkokoulutukset voivat kestää muutaman viikon tai kuukauden, lyhimmillään vain muutaman päivän.

Muutosviestiä molempiin suuntiin

Uuden opiskelu jatkuu entistä selvemmin läpi työuran. Lisäksi digitalisaatio, keinoäly ja robotiikka muokkaavat työelämää ja osaamistarpeita, Pyykkö toteaa.

Ennakointikamarin ohjausryhmän puheenjohtaja, Työeläkeyhtiö Elon henkilöstöjohtaja Hilkka Malinen on tulevaisuuden näkymistä samoilla linjoilla. Digitalisaatio eri muodoissaan mullistaa monia toimialoja ja samalla muuttaa henkilöstön työnkuvia ja osaamistarpeita.

Tähän on reagoitava myös koulutuksessa. – Finanssiala on ollut murroksen keskellä jo muutaman vuoden ja sama on edessä monella muullakin toimialalla. Tällaiseen visiointityöhön Ennakointikamarit ovat olleet oivallisia foorumeita, joissa on viime vuosina käyty läpi muun muassa teollisuuden, kaupan ja palvelualojen tarpeita. Samalla on opittu ymmärtämään myös koulutusorganisaatioiden arkea”, Malinen kertoo.

Samalla hän painottaa, että Ennakointikamarissa käytävät keskustelut antavat tärkeitä eväitä omaan työhön.

– Koulutukseen, osaamiseen ja työssäjaksamiseen liittyvät asiat ovat työeläkeyhtiöille tottakai tärkeitä, mutta sitä ne ovat myös meidän asiakkaillemme.

Ennakointikamarin sopimuskumppanit vuosille 2018–2020 ovat:

■ Helsingin kaupunki, Stadia
■ Ami-säätiö, Amiedu
■ Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy, Mercuria
■ Omnia
■ Vantaan kaupunki, Varia
■ Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
■ Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Edupoli
■ Seurakuntaopisto
■ Suomen Diakoniaopisto
■ Business College Helsinki
■ Keskuspuiston ammattiopisto
■ Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
■ Laurea-ammattikorkeakoulu
■ Uudenmaan liitto
■ Helsingin seudun kauppakamari

Ennakointikamaria ohjaa ohjausryhmä, joka koostuu kauppakamarin, koulutuksen järjestäjien ja Uudenmaan liiton edustajista. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi kauppakamarin nimeämä edustaja, joka täällä kaudella on työeläkeyhtiö Elon henkilöstö­johtaja Hilkka Malinen.

Ennakointikamarin tavoite

Ennakointikamari on Helsingin seudun kauppakamarin, Uudenmaan liiton sekä Uudellamaalla toimivien ammatillisten koulutuksen järjestäjien sekä ammattikorkeakoulujen yhteistyöfoorumi, jonka tavoitteena on parantaa koulutuksen työelämävastaavuutta, lisätä koulutuksen järjestäjien ja yritysten välistä vuorovaikutusta sekä vaikuttaa osaavan työvoiman saatavuuteen.

Kommentoi