ylisääntely, byrokriatia, kaavoitus Yritykset

Byrokratia ja pykäläviidakko pännii asuntorakentajaa

Hallitus on asettanut tavoitteekseen yleisen viiden prosentin tuottavuusloikan. Rakennusalalla siihen päästäisiin helposti selkiyttämällä säädösviidakkoa ja nopeuttamalla päätöksentekoprosesseja. Samalla syntyisi miljardisäästöjä, vakuuttaa Pohjola Rakennus Oy:n konsernijohtaja Juha Metsälä.
Timo Sormunen
Meeri Utti
FacebookTwitterLinkedIn

Onhan tämä hullu tilanne, että Vantaalla lupahakemuksesta töiden aloittamiseen menee kolme kuukautta, mutta monessa muussa pääkaupunkiseudun kunnassa moninkertaisesti pidempään. Kyllä käytäntöjä olisi yhtenäistettävä ja käsittelyprosesseja nopeutettava, vaatii Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja Juha Metsälä.

Mies tietää mistä puhuu, sillä hänen luotsaamansa tamperelainen perheyhtiö on viime vuosina hakenut jalansijaa myös pääkaupunkiseudulta.  Kauppakamarien vaatimus ylettömän yksityiskohtaisten rakennusmääräysten purkamisesta saakin häneltä selkeää kannatusta.

-Asuntomarkkinat eivät toimi aidosti kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti.  Nykyisten normien, asemakaava- ja rakentamismääräysten lopputuloksena rakennetaan samanlaisia asuntoja kaikkialle, Metsälä harmittelee.

Yksityiskohtaisista rakennusmääräyksistä tinkimistä ja niiden kustannusvaikutuksia neliöhintoihin kannattaisi hänen mielestään kokeilla, sillä selvitysten mukaan tarjolla olisi helposti yli tuhannen euron säästöt asuinneliötä kohden.

Pilkunviilauksesta jopa vuosien viive

Lisäkiusana ovat kulloisetkin kaavatrendit, joissa yhtenä vuonna korostuu energiatehokkuus, toisena hulevesien käsittely ja viherkatot, kolmantena vaikkapa polkupyörien säilytyspaikat.

Kaavan pitäisi Metsälän mielestä antaa vain reunaehdot, ei tarkkoja määräyksiä rakennusmateriaaleista tai yksityiskohdista. Samalla hän muistuttaa, että monet vanhat hienot kaupunginosat on aikanaan toteutettu yksinkertaisella asemakaavalla, jossa on määritelty vain tontin rajat ja rakennusoikeus.

—Useimmiten kaikki osapuolet ovat kaavoituksen pääasioista yksimielisiä. Silti aikaa tuhlataan selvityksiin, vaihtoehtojen hakemiseen ja selvästi rakennussuunnittelussa ratkaistavaksi kuuluviin asioihin kuukausi-, jopa vuosikaupalla, Metsälä huokaa.

Myös kuntien viranomaistulkintojen pitäisi olla yhteneviä. Lisäksi kunnat pitäisi pakottaa kaavoittamaan riittävästi tonttimaata.

—Jos pääkaupunkiseutu ei pysty tarjoamaan kohtuuhintaisia asuntoja , niin joidenkin alojen työpaikkoja siirtyy vääjäämättä edullisemmille alueille. Myös pääkonttoritoimintoja sirpaloitetaan, Metsälä varoittaa.

Kumppanuuksilla nopeammin eteenpäin

Toisaalta myös kaavoituksen prioriteetit voivat olla kunnilta hukassa eikä infran ja kunnallisten palvelujen rakentamiskustannuksia mietitä riittävän pitkäjänteisesti.

—Esimerkiksi Espoon Suurpeltoa ja Helsingin Östersundomia on kaavoitettu hartaasti vuosia, vaikka tarve olisi pikemminkin aluekeskusten kehittämiseen ja täydennysrakentamiseen, Metsälä toteaa.

Hänen  mielestään Vantaalla onnistuneesti käytetty kumppanuuskaavoitus olisi monessa kohtaa paras ratkaisu. Pelko siitä, että malli johtaa julkisen vallan siirtoon yksityiselle taholle on Metsälän mukaan turha, sillä lopulliset päätökset tekee kaikissa tapauksissa kunta.

Metsälä näyttää vihreää valoa myös kauppakamarien vaatimukselle lyhentää rakennus- ja ympäristölupien käsittelyaikoja.  Pienillä rakennushankkeilla se olisi korkeintaan kolme kuukautta, ja isoilla yhdeksän. Toimitusjohtaja olisi valmis vieläkin tiukempiin aikatauluihin.

Myös valitusoikeuksien rajaaminen, valitusmaksun periminen ja viranomaisten keskinäisten valitusten kielto saavat kannatusta.

Eräässä kohteessa kaavoitusta oli pyöritelty jo vuodesta 2005, eikä oltu vielä edes osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Rakennusalalla on varmasti petrattavaa omassa tuottavuudessa, mutta vielä nopeammin ja vaivattomammin noita kaivattuja miljardisäästöjä syntyy purkamalla turhia säädöksiä ja nopeuttamalla päätöksentekoa.”

Lopetetaan holhonta

Kauppojen aukioloa rajoittavat säädökset siirtyvät toivottavasti pian historiaan.

Työvoima- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt kauppakamareillekin lausuntopyynnön aukiolorajoitusten muutosehdotuksista. TEM:n esitys on kuin suoraan kauppakamarien tavoitteista ylisääntelyn purkamiseksi.

-On erittäin myönteinen asia, että kaupat saisivat vihdoin päättää aukiolostaan juhlapyhinäkin. Kauppa kyllä sopeutuu siihen, että kuluttajien valinnanmahdollisuus kasvaa, sanoo SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.

Hänen mukaansa S-ryhmässä on pelkästään myönteisiä kokemuksia poikkeusluvalla saatujen pyhäpäivien aukiolosta.

– Eivät kaupat pitäisi oviaan auki pyhäpäivinä, jos se ei kannata. Joten tuskin kaupat jatkossakaan ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa, Heikkilä ennustaa.

Kommentoi